”Urheilullinen elämäntapa ja sporttinen fysiikka.”
Se on monen vastaus, kun kysytään tavoitteita.

Tuon tavoitteen saavuttamiseen liittyy paljon harhaluuloja, joten puretaanpa niitä hieman!

 

”Ruokavalion pitää olla 100% kurinalainen ja grammantarkka”

Väärin, hyvässä kunnossa pysyminen, niin visuaalisesti kuin suorituskyvyltäkin, vaatii riittävästi ravintoa monipuolisista lähteistä. Tärkeää on siis opetella hallitsemaan perusasiat ravinnosta, oikeat ruokamäärät sekä ennen kaikkea se, miksi syödään kuten syödään. Riippuen taas lähtökohdista, puntari on toki hyvä työkalu ruokamäärän tarkkailuun, jotta pääsee tavoitteeseensa, mutta tavoitteessa pysyminen ja sporttisen kunnon ylläpitäminen ei vaadi muuta kuin hyvää perusrunkoa ruokailussa, siihen mahtuu myös satunnaisia herkutteluja ilman, että niillä on mitään negatiivisia vaikutuksia.

”Pitää liikkua kuin kilpaurheilija”

Väärin, kilpaurheilu on kilpaurheilua. Sporttinen hyväkuntoinen fysiikka vaatii toki monipuolista sekä riittävän raskasta harjoittelua, mutta tämäkin asia viedään monesti liiallisuuksiin. Tärkeintä liikunnan osalta urheilullisessa elämäntavassa on treenistä nauttiminen, monipuoliset ärsykkeet,eli eri urheilumuotoja, sekä eri osa-alueiden vahvistamista. Hampaat irvessä joka päivä treenaaminen ei välttämättä kanna kovin pitkälle. Pitää siis oppia haastamaan ja kehittämään itseään sopivassa tahdissa ja uskaltaa kehittää heikkoja osa-alueita, mutta niin, että treeni maittaa itselle!

 

”Treenaan ja syön kuten urheilija, joten olen saavuttanut tavoitteeni”

Monesti ei tunnisteta omia lähtökohtia ja realiteetit siihen mitä voidaan hetkessä saavuttaa, eivät kohtaa todellisuutta, mikä johtaa monesti pettymyksiin tai liian kovaan tekemiseen, ja vaarana on että koko tekeminen loppuu siihen. Kun puhutaan urheilullisesta elämäntavasta, tarkoitetaan sitä, että se on oikeasti elämäntapa. Se, että noudatetaan joitakin viikkoja treeniohjelmia ja ruokavaliota, ei ole vielä lähelläkään elämäntapaa, vaan silloin ollaan vasta matkalla sitä kohti. Urheilullista elämäntapaa eletään sen takia, että ilman liikuntaa ei haluta olla, urheilu ja treenaaminen on osa itseä. Treenit eivät ole siis pakkopullaa, väkisin suorittamista, jatkuvaa rasvanpolttoa tai muuta vastaavaa. Urheilullisessa elämäntavassa syödään tietyllä tavalla, koska halutaan tukea omia liikuntasuorituksia sekä omaa jaksamista, ei siksi että vain laihduttaisi tai tiivistyttäisi vuodesta toiseen. Jos ruokailusi on stressaavaa ja jatkuvaa rasvanpolton tavoittelua, motiivisi tehdä asioita on todennäköisesti jokin muu kuin pysyvästi urheilullinen elämäntapa. Uudet tavat eivät istu hetkessä eikä alku ole aina mukavaa, joten tekeminen voi alkuun ollakin tietynlaista suorittamista, mutta kun sitä tehdään tarpeeksi kauan ja pikkuhiljaa itseään kehittäen, homma helpottuu, treenit rutinoituvat ja elämäntapa alkaa muodostua!

”Urheilullinen elämäntapa on luopumista”

Kannattaa ajatella muutosta ennemmin tapojen vaihtumisena, kuin jostakin luopumisena. Usein kun luovutaan jostakin vanhasta, saadaan jotakin uutta tilalle. Olemassa olevien tapojen summa tuo joko hyviä tai huonoja asioita elämääsi. Urheilullinen elämäntapa tuo valtavasti energiaa, henkistä vahvuutta, vahvan ja toimivan kehon, hyvät vireystasot ja ennen kaikkea nautintoa. Kun sinulla on tavat, joista oikeasti nautit ja tiedät että ne tekevät sinulle hyvää, et varmasti koe että sinun pitäisi luopua mistään. Hyvä kunto ja sporttinen fysiikka pitää kokea, jotta niitä osaa arvostaa. Sen jälkeen niistä tulee helposti osa omaa elämää. Urheilullinen elämä ei myöskään poissulje viini-iltoja ystävien kanssa tai muita mukavia asioita, sillä ne voivat olla pieni osa isoa kokonaisuutta. Tuo iso kokonaisuus itsessään määrittää elämäntapasi, ei pienet yksittäiset tekijät sen sisällä.

FitFarmin SPORT-valmennus antaa sinulle eväitä pysyvästi sporttisen elämäntavan luomiseen. Valmennus alkaa 8.4.

Artikkelin kirjoitti valmentaja Matias Koistinen